top of page

Inspiraatiota Suomesta: Hämeenlinnan yhteiskoulu

Hämeenlinnan yhteiskoulu

Aika ajoi ohi pulpeteista: Tuomelan koulu uusii opetuksessaan kaiken

Tuomelan koulu Hämeenlinnassa aloittaa koulutyönsä opetusparakeissaan Hämeenlinnassa. Samalla remontissa oleva koulu valmistelee opetuksensa uusimista niin, että kaksivuotisen remontin jälkeen koulussa ei ole erillisiä luokkia ja pulpetteja enää lainkaan, ainakaan perinteisessä mielessä. Remontin aikana Tuomelan opettajakunta miettii, miten opetus sujuu, kun koulu luopuu pulpetti- ja katederiopetuksesta.

Suurin muutos tapahtuu koulun sisätiloissa. Väliseinät murretaan, ja oppilaat ja opettajat muuttavat töiden jälkeen avoimiin opetusympäristöihin, kertoo rehtori Arto Nykänen.

– Remontoitavassa Tuomelassa on opetusta viidenteen luokkaan asti. Rakennuksessa on myös kuvaamataidon ja tekstiilityön sekä musiikin opetustilat ensimmäisestä yhdeksänteen luokille. Ulkoseinät pysyvät paikallaan. Hämeenlinnan Yhteiskoulu muodostuu 1.-6.-luokkien Tuomelan yksiköstä ja 7.-9.-luokkien Hätilän yksiköstä. 

Pulpetiton koulu on ehkä hieman harhaanjohtava termi, kertoo rehtori Arto Nykänen.

– Olen sitä itse ollut kyllä ajamassa ja lanseeraamassa terminä, mutta silti oppilaat saavat omat henkilökohtaiset työpisteensä uusiutuvassa Tuomelan koulussakin.

DIGINATIIVEILLE KOULUKKAILLE AVOINTA TILAA

Tähän asti Tuomelan koulun peruskorjaus ei ole vielä näkynyt ulos, mutta kohta näkyy. Purku- ja rakennustyöt alkavat 1950-luvun alussa valmistuneessa harmaassa tiilikoulussa syksyllä.

– Ulkoasu pysyy ennallaan, mutta ulkoseinätkin tullaan rappaamaan. Alkusyksystä koulu huputetaan ja sitä ei nähdäkään muunlaisena ennen kuin vasta parin vuoden päästä, kun huputus poistetaan.   

– Olemme saaneet itse suunnitella toista vuotta koulun fyysistä remonttia, ja kun huppu poistuu, luomuksemme paljastuu, kertoo rehtori Arto Nykänen.

– Tulevaisuus vaatii kouluilta ja opettajjilta sitä, että oppilaita kasvatetaan enemmän ryhmätöihin ja yhdessä tekemiseen. Oppilaat pääsevät myös alusta lähtien työskentelemään erilaisten opettajien kanssa ja opettajat tekevät keskenään tiimityötä. Tällaiseen tulevaisuuteen peruskorjauksessa oleva Tuomelan koulu tähtää.

Lähde: http://yle.fi/uutiset/aika_ajoi_ohi_pulpeteista_tuomelan_koulu_uusii_opetuksessaan_kaiken/7403809

 

Hämeenlinnan kaupunki: http://www.hameenlinna.fi/Kaupunki-info/Viestinta/Tiedotteet/Tuomelan-koulu-otetaan-kayttoon-syyslukukauden-alussa/

TILAAJA

Hämeenlinnan yhteiskoulu on Hämeenlinnan kaupungin hanke 

Lue lisää >

Hämeenlinnan yhteiskoulun rakensi?

Lue lisää >

SUUNNITTELU

Hämeenlinnan yhteiskoulun arkki-tehtuurisuunnittelusta vastasi ?

Lue lisää >

Elinkaarivastuu Hämeenlinnan yhteiskoulussa on Hämeenlinnan kaupungilla?

Lue lisää >

Valmistunut  (1955) 2016

yhtenäiskoulu, 

henkilökunta 60

oppilasmäärä 700

Rehtori

Antti Karrimaa

ELINKAARI

RAKENTAJA

INFO

"Tässä kohteessa on erityistä vanhan koulun päivittäminen ja taito- sekä taideopetuksen tilat"  

Haluaisin järjestää vierailun tähän kohteeseen.

Teemavierailussa ohjelma räätälöidään kohteen ominaisuuksien mukaan.

 

Haluaisin järjestää teemavierailun tähän kohteeseen.

TYÖPAJA

Työpaja koko henkilökunnalle on tutkitusti tehokkain tapa saattaa koulusuunnittelua ja toimintakulttuuria eteenpäin.

Haluaisin koulullemme asiantuntijoiden järjestämän työpajan.

TEEMAVIERAILU

VIERAILU

bottom of page