top of page
Writer's picturePasi Kurttila

Uuden toimintakulttuurin koulukeskus


Ivalon koulukeskus nousee Ivalojoen varteen yhdelle Suomen kauneimmista koulurakennuspaikoista. Suomen Oppimaisema Oy on ollut suunnittelemassa tämän ainutlaatuisen koulu- ja kulttuurikeskuksen toiminnallisuutta sen moninaisissa tehtävissä yhteistyössä Alt Arkkitehdit Oy:n sekä Lehto Tilat Oy:n kanssa. Koulukeskuksessa toimii Ivalon koulutoimi esiopetuksesta lukioon saakka, ja oppilaita koulussa tulee olemaan noin 500. Rakennuksen tilasuunnittelua on keskeisesti ohjannut rakennuksen toiminnallisuus sekä koulu- että kulttuurikeskustoiminta huomioiden. Koulutoiminnan lisäksi rakennus toimii kuntalaisten kohtaamis-, harraste- ja kulttuuritilana. Liikuntahalli, aulan galleriatilat ja korkealaatuinen auditorio-elokuvateatteri mahdollistavat myös konferenssien, konserttien, messujen ja muiden yleisötapahtumien järjestämisen rakennuksessa.


Koulu- ja kulttuurikeskuksen pedagoginen suunnitteluratkaisu tukee yhteisopettajuutta, tutkivaa opiskelua sekä monipuolisten pedagogisten ratkaisujen toteuttamista. Oppimistilojen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota muunneltavuuteen sekä tilojen tehokkaaseen ja monipuoliseen käyttöön.


Rakennuksen sydänalueen muodostavat aula, näyttelytila, ruokala ja auditorio. Ensimmäisen kerroksen sydänalueen ympärille sijoittuu esiopetuksen, 3-4 -luokkien ja 5-6 -luokkien oppimissolut sekä taito- ja taideaineiden vyöhyke. Toisessa kerroksessa sydänalueella on viihtyisä ja monikäyttöinen yläaula, josta aukeaa näkymät ruokalaan, auditorion sivunäyttämölle ja Ivalojoelle. Toisen kerroksen sydänalueen ympärille sijoittuu saamen kielen oppimistilat, 1-2 -luokkien, yläkoulun ja lukion oppimissolut sekä luonnontieteen oppimistilat. Yläaula toimii vapaamuotoisena kohtaamisen paikkana ja erityisesti lukion opiskelijoiden opiskelutilana. Samalla se toimii myös viihtyisänä oleskeluaulana auditoriossa järjestettävissä tapahtumissa.


Uuden koulu- ja kulttuurikeskuksen myötä Ivalon koulut esiopetuksesta lukioon saakka tulevat toimimaan samassa rakennuksessa. Uusi tilanne tuo mukanaan myös mahdollisuuden kehittää olemassa olevaa toimintakulttuuria ja luoda myös kokonaan uutta, yhteisen koulukeskuksen kulttuuria. Suomen Oppimaisema Oy on ollut tulevien käyttäjien kanssa suunnittelemassa ja rakentamassa pohjaa uuden koulukeskuksen toimintakulttuurille.



333 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Juhlapäivä

Comments


bottom of page