Ovatko koulumme valmiita tulevaan?

Näkökulmia Kööpenhaminan oppimisympäristöfoorumista 2025

Eilen arkkitehteja, opettajia, tutkijoita, rahoittajia ja päättäjiä kokoontui Kööpenhaminaan Turning quality research into quality schools -tapahtumaan pohtimaan millaista tutkimusnäyttöä tarvitaan, jotta voimme rakentaa kouluja, jotka todella tukevat oppimista, hyvinvointia ja osallisuutta?

Professori John Hattie avasi foorumin toteamuksella: ongelma ei ole se, etteikö meillä olisi tutkimusnäyttöä, vaan se, ettei se tavoita oikeita ihmisiä. Yli kolmenkymmenen tuhannen oppilaan oppimistuloksiin perustuvan datan pohjalta Hattie muistutti, että opetuksen laatu, oppilaan motivaatio ja tilan pedagoginen yhteensopivuus ovat keskeisimmät oppimiseen vaikuttavat tekijät. Hänen mukaansa emme tarvitse enää lisää mustavalkoisia (Suomessakin erään sanomalehden ylläpitämiä) kiistoja avoimista tai perinteisistä oppimisympäristöistä, vaan joustavia ja tarkoituksenmukaisia tilaratkaisuja, jotka mahdollistavat toimijuuden, yhteistyön ja ajattelun syvenemisen. Oleellista on siirtyä puheesta tekoihin – ja muuttaa tutkimustieto vaikuttavaksi käytännöksi.

Seuraavaksi huomio siirtyi ääniympäristöön, kun Colin Campbell (Ecophon) korosti akustiikan merkitystä oppimisen tasa-arvolle. Tutkimusten mukaan huono akustiikka haittaa erityisesti heikommassa asemassa olevien oppijoiden suoriutumista. Pienilläkin suunnitteluratkaisuilla – kuten paremmalla ilmanvaihdolla ja ääntä vaimentavilla pinnoilla – voidaan merkittävästi parantaa keskittymistä, vähentää kuormitusta ja edistää osallisuutta sekä parantaa oppimisen edellytyksiä..

Euroopan neuvoston kehityspankkia edustanut Yael Duthilleul muistutti, että hyvä koulusuunnittelu ei ole luksusta vaan välttämättömyys. Hänen mukaansa jo 1 % lisäpanostus osallistavaan suunnitteluun, opettajakoulutukseen tai tilojen käytön jälkiarviointiin voi moninkertaistaa koulurakentamisen sosiaalisen vaikuttavuuden. Rahoituspäätösten tulisi kytkeytyä opetuksellisiin tavoitteisiin – ei vain neliökustannuksiin. 1 %:n lisäpanostus maksaa takaisin moninkertaisesti opettajien sairaslomien vähentymisenä ja oppilaiden henkisenä ja fyysisenä hyvinvointina

Professori Do Coyle (University of Edinburgh) kehotti kuulijoita tarkastelemaan koko “tilan” käsitettä uudelleen. Hänen mukaansa oppiminen ei tapahdu vain tilassa, vaan tila on osa oppimista. Hän peräänkuulutti yhteisiä käsitteitä ja kehyksiä, joiden avulla tutkijat, suunnittelijat ja opettajat voivat käydä rakentavaa vuoropuhelua. Todellinen muutos syntyy vasta silloin, kun eri alojen toimijat löytävät yhteisen kielen ja yhteiset tavoitteet.

Päivän aikana esiteltiin myös konkreettisia esimerkkejä eri puolilta Eurooppaa. Espanjan Valencian yliopiston ja koulujen yhteistyöprojekteissa kehitetään tapoja määritellä ja validoida sitä, mitä hyvä oppimistila todella tarkoittaa. Ja siellä ollaan kehittämässä Suomen tavoin opetusmateriaalia opettajille erilaisten opetustilojen käyttöön. Portugalissa yli 23 000 minuutin havainnointidata osoittaa, että digitaalisesti rikastetut, joustavat oppimisympäristöt lisäävät oppilaiden osallistumista ja hyvinvointia. Italiassa kehitetään valtakunnallisesti rakenteita, jotka yhdistävät fyysisen tilasuunnittelun, koulutuksellisen tasa-arvon ja pedagogisen uudistamisen. Pohjoismaisen LED-verkoston työssä korostuu tarve yhteisille, muunneltaville arviointikehyksille, jotka mahdollistavat tilojen käytön analyysin yli maarajojen.

Kaikkien esitysten läpi kulki kolme yhteistä viestiä: tutkimusnäyttö on olennaista – mutta vain, jos se on saavutettavaa ja käytännössä hyödynnettävissä. Tila ei ole neutraali – se joko tukee tai rajoittaa oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia. Ja lopulta: tilat on suunniteltava yhdessä – oppijoiden, opettajien ja yhteisöjen kanssa. He eivät ole vain käyttäjiä, vaan tilan luojia.

Päivän päätteeksi foorumissa jäi kaikumaan yksi kysymys: ovatko koulumme valmiita lapsillemme?

“Siitä mitä on, ei voi päätellä, miten asian pitäisi olla.”

– David Hume