MIKKO HELASVUO
Valtakunnalliseen uutisointiin johti elokuussa koulujen alkaessa erään lounaissuomalaisen kaupungin päätöksestä pitää koulujen ja päiväkotien ulko-ovet lukittuina koulupäivän tai päivähoitovuoron aikana.
Sekä ulkomaisissa että suomalaisissa oppilaitoksissa tapahtuneiden väkivaltatapausten johdosta on annettu lukuisia suosituksia, joissa rakennettuun ympäristöön kohdentuvien toimenpiteiden kärjessä on lähes poikkeuksetta ulko-ovien lukitusturvallisuuden parantaminen. Lukitus on yksinkertainen ja helppo toimenpide, jolla on mahdollisimman myönteiset vaikutukset turvallisuuteen. Ulko-ovien lukossa pitämisen tulisikin siis olla tavanomainen toimenpide ilman mitään ylimääräistä dramatiikkaa.
Havaintojeni mukaan suurissa kaupungeissa ulko-ovien lukitseminen on säännöllisesti käytössä, mutta pienemmissä taajamissa usein ei ole herätty turvallisuusympäristön muutoksiin. Oppilaitoksissa esiintyvän väkivallan taustalta löytyvää syrjäytymistä ja psykososiaalisia ongelmia esiintyy kuitenkin kaikenkokoisilla paikkakunnilla. Vakavimmat Suomessa tapahtuneet oppilaitoksiin kohdistuvat väkivallanteot ovat tapahtuneet alle 15 000 asukkaan taajamissa.
Muita ulko-ovien kulunvalvontaan liittyviä yksinkertaisia toimenpiteitä lukitusturvallisuuden parantamisen lisäksi ovat esimerkiksi ovikellot ja ovipuhelimet. Ovipuhelinjärjestelmään liitetty videoyhteys on turvallisuuden kannalta pelkkää ovipuhelinta parempi vaihtoehto. Vanhempien opiskelijoiden oppilaitoksissa kuten lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa voidaan oppilaille luovuttaa sähkölukkoihin sopivat henkilökohtaiset kulunvalvontakortit tai vastaavat, joissa rajataan sallitut tilat ja kulkuajat.
Piha-alueet on syytä merkitä selkeillä rajat osoittavilla merkinnöillä ja tarpeen mukaan aidata. Kaikki mahdollinen läpikulkeva liikenne on syytä ohjata ohi piha-alueen.
Kameravalvonnan ei ole havaittu estävän vakavimpia väkivallan tekoja, mutta sen avulla voidaan lisätä tunnetta kiinnijäämisen riskistä. Suomalaisissa raporteissa on korostettu toimiva kuulutusjärjestelmän tärkeyttä siinä vaiheessa, kun jotain ikävää tapahtuu. Sen sijaan esimerkiksi metallinilmaisimia ei ehdoteta edes yhdysvaltalaisissa suosituksissa.
Erilaiset teknisluonteiset toimenpiteet eivät kuitenkaan auta, jos oppilaitoksen arkisia käytänteitä ei mietitä turvallisuuden näkökulmasta. On syytä sopia käytänteistä vieraiden vastaanottamisessa ja saattamisesta oppilaitoksen sisällä. Tärkeintä on lisätä positiivisella tavalla sosiaalista valvontaa. Turvallisuus on kaikkien oppilaitoksessa työskentelevien aikuisten sekä ikäkauteen sovittaen myös lasten ja nuorten yhteinen asia. Aina parempi, jos oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluu kouluisäntä.
Jos kaikesta huolimatta havaitaan tuntematon kulkija, erinomainen turvallisuutta lisäävä tapa on kysyä: ”Mitä etsit, kuinka voin auttaa?” Vierailijalle tulee osoittaa, että hänet huomataan ja että hänen liikkeitään seurataan. Kannattaa sopia, mitä ovia käytetään kulkureitteinä sisään koulurakennukseen. Yksi pääovi olisi turvallisuuden kannalta paras vaihtoehto. Myös kaikenlaiselle väliaikaisellekin ovien kiilaamiselle auki olisi kehitettävä vaihtoehtoisia toimintamalleja. Suuremmissa oppilaitoksissa hyvä tapa olisi yrityksistä tuttu vierailijatunnuksen käyttö.
Turvallisuuspohdinnoissa usein tuodaan esille pelko avoimia oppimisympäristöjä kohtaan. Toimivat turvallisuuskäytännöt eivät kuitenkaan ole ristiriidassa näiden kanssa. Harkiten avoimeksi toteutettu fyysinen oppimisympäristö tukee oppilaitoksen pedagogista tehtävää ja siten opetussuunnitelman toteutumista käytännössä. Toimivat ja viihtyisät tilat auttavat toteuttamaan sosiaalisesti kannustavaa oppimisympäristöä, joka osaltaan ehkäisee kiusaamista, väkivaltaa ja muuta turvallisuuden kannalta ongelmallista käyttäytymistä. Tilojen sijoitusta ja visuaalista avautumista kulkureiteille olisi mietittävä ennen kaikkea oppilaitoksen yhteishengen luomisen ja positiivisen sosiaalisen valvonnan näkökulmasta, unohtamatta kuitenkaan ääritilanteiden turvallisuusriskeihin varautumista.